Tiistaina rinnetuuli-ilta?

Started by Pekka, 15.04.2013 17:07:12

Previous topic - Next topic

Pekka

Pitäiskö vielä kokeilla Munkan rinne huomenna kun on varmaan viimeinen tilaisuus?
Liukkaalla siivellä voisi kantaa.
Voin varmaan järkätä kaluston rantaan ja tutkia jään neljäksi elli tule työestettä.

Tuuli ja jää voisi olla riittävän vahvoja. Jää varmaan märkä, mutta voi varmaan startata rannasta.

Muita innokkaita?


Pekka

Noin kuuden jälkeen tulee sade, joten ei olisi oikein onnistunutkaan.

Miten olisi to. Sade siinäkin uhkana ja liian kova tuuli.
Ke pitäisi jo laittaa kalusto valmiiksi katolle ja koukkuun ja tutkia jää, kun to on työpäivä.

Jarmo

Mulla on myös to työpäivä, mutta pääsisin puoli neljän aikaan irtoamaan duunista. Epäilyttää kyllä että tulis hukkareissu, tai ainakin todella märkä, mutta katellaan ainakin ennusteita.
AVOID FLYING BELOW 2000

Pekka

Kairalla on ennekin saanut liian veden pois. Jää on vettä kevyempää.

Pulkka ja pressu toimivat kasauspaikalla.
Saappaisiin vielä piikit alle. Löytyy.

Hinurin pito voi olla pieni ongelma, mutta jää ei ole sileää ja vauhtia ei tarvita paljoa.
2 päällä onnistuu sekin. Testattiin Lopella viime vuonna.

Liika tuuli isoin ongelma vielä. Ja mun palaveri joka päättyy viimeistään neljältä.

Tänään pitää valmistella keikka jos toteutetaan.

Jarmo

Näyttää kyllä siltä, että ei millään ehdetä lentää ennen tota sadealuetta, vaikka ennuste vielä vähän muuttuiskin.
AVOID FLYING BELOW 2000

Pekka

Joo ja tuuli on hiukan liian kova. Jätetään väliin.

Sunnuntai näyttää hyvältä.
Jos menisi Hiidenvedelle tai Lopelle ja sieltä veisi hinurin Räyskälään niin säästyisi turhalta kuskaamiselta.
Lopella vaan on vähän rajoitetummat tuulen suunnat jos tuuli kääntyilee.

Ehkä lauantaikin ok, mutta tuuliennuste vähän turhan kova, rikkoo heikot nostot.

Seurantaan.

Quick Reply

Name:
Verification:
Please leave this box empty:
Mikä on se millä autoa ohjataan. Viisi kirjainta, alkaa R:llä ja päättyy I:hin?:
Shortcuts: ALT+S post or ALT+P preview