Viikonloppuna 3-5.8

Started by Pekka, 03.08.2012 10:32:26

Previous topic - Next topic

Pekka

Olen vaihteeksi alueella.
Tuulet on päivällä aika kovia, mutta iltatreenit olisi ihan fiksuja. Mullakaan ei ole lentoakaan tänä vuonna, liitimellä.

Tänään voisi järjestyä Kiikalan lennot, jos joku muu roudaa lentokaluston kun olen päivällä valmiiksi aika lähellä.
Tuuli vaan on pitkään turhan kovaa.

La ja su paras voisi olla Vesis ehkä jopa jo normaalina lentopäivänä. Ehkä Räyskälä tai Nummela voisi myös onnistua.

Kovalla tuuulella radan suunta on syytä olla kohdallaan eli Riksu ei onnistu.
Räyskälä/kitkakela vähän antaisi anteeksi tuulen suuntaa.


J-P jo ilmoittautui mukaan treeneihin eilen.

Laakkonen

Mulla viikonloppu kiinni paitsi su-ilta. Silloin kyllä innolla lähdössä.

Laakkonen

Ai niin, Riksussa hinausjonossa menin targetilla puuskassa kerran etukautta ympäri ja osuin jalalla Targetin etuosan päälle. Visuaalinen tarkastus ei osoittanut vaurioita, mutta tiedoksi.

Jarmo

Oon vielä lauantain reissussa, mutta sunnuntaina käytettävissä.
AVOID FLYING BELOW 2000

Pekka

Ok koitan järjestää Räyskälän huomiseksi.

Siellä näköjään kokeillaan iltaisin sähkökäyttöistä purjekonevintturia.
Saisikohan siihen meille sopivat vedot.

Pekka

Tänään tuli ok vasta kahdeksan aikaan huomenna ehkä aika samanlaista. Katsotaan aamulla keli tarkemmin.

Pekka

Mönkjätarve pitää ilmoittaa aika aikaisin aamulla.

Näillä näkymin tuskin kannattaa lähteä ellei ennuste muutu selvästi.
18:20 lähellä Kiikalssa on 5 M/s ja puuskat 9 m/s. Huomenna tulliennuste kovempi.

Jarmo

Jep jep. Nyt ainakin näyttää tuuliennuste turhan hurjalta.
AVOID FLYING BELOW 2000

Quick Reply

Name:
Verification:
Please leave this box empty:
Mikä on se millä autoa ohjataan. Viisi kirjainta, alkaa R:llä ja päättyy I:hin?:
Shortcuts: ALT+S post or ALT+P preview