Riippuliito.net

Yleinen keskustelu => Riippuliito => Topic started by: Jarmo on 13.12.2014 17:03:13

Title: Jämin onnettomuuden tutkintaraportti & kalustovalinnat
Post by: Jarmo on 13.12.2014 17:03:13
Jämijärven onnettomuuden tutkintaraportti on valmistunut ja liitteenä.

QuoteOnnettomuuden syy:
Käytettävissä olevien tietojen perusteella onnettomuuden syy oli liitimen ajautuminen sivuun hinauslinjalta ja joutuminen lock-out -tilaan.
Myötävaikuttavina tekijöinä olivat ohjaajan vähäinen viimeaikainen lentokokemus sekä ohjaajan käyttämän liitimen vaativuus.
Tutkintaraportista pistää silmiin kohta:
Onnettomuuslento oli ilmeisesti lentäjän ensimmäinen lento kuluvana kautena, joskin ainakin kerran hän oli kuuleman mukaan kasannut liitimensä sillä lentämättä keväällä 2014 Kauhajoella.
Kuulemisten perusteella lentäjä jännitti silmin nähden ennen lentoa, mikä osaltaan antaa viitteen vähäisestä viimeaikaisesta lentokokemuksesta.


Olen nähnyt itsekin välillä sitä, että liidin kasataan, mutta silti jää lentämättä, tai lennetään yksi lento joka hirvittää sivullisia. Tässä on jokaisella nyt peiliin katsomisen paikka. Jos lentäminen pelottaa, startit tai laskut eivät oikein onnistu, tai lentoja tulee vain muutamia vuodessa, niin harkitkaa hyvät ihmiset helpomman siiven hankkimista. Nykyään mastolliset intermediate-siivet ovat todella mukavia lennettäviä mastottomaan raaseriin tottuneelle. Suorituskyky on toki hieman huonompi, mutta kelipäivänä ylhäällä pysyy intermediatella siinä missä mastottomallakin. Marginaalisissa oloissa pienempi vajoama saattaa toki olla ratkaiseva, mutta toisaalta useamman hinauksen ottaminen ei ole ongelma, kun startit ja laskut ovat mukavampia.

Jos olet taas ostanut heti kurssin jälkeen intermediaten, ja sekin tuntuu liian haastavalta, niin kannattaa laittaa se hetkeksi syrjään, ja lentää yksikankaisella tai helpolla kaksikankaisella. Pääasia että saa turvallisia ja mukavia lentoja. Silloin tulee lennettyä ja taidot pääsevät kehittymään.

Hinnankaan ei pitäisi olla ongelma. Käytettyjä uuden veroisia siipiä saa hämmentävän halvalla. Kannattaa katsella vaikka ruotsalaisten http://flysale.biz/ (http://flysale.biz/) kauppapaikkaa, tai jättää tänne foorumille ostoilmoitus. Meidän kerholaiset ovat saaneet todella kovia tarjouksia etsiessään uutta (käytettyä) siipeä.

P.S. Vaihdoin itse muutama vuosi sitten La Mouette Toplessista Aeros Discukseen enkä ole katunut sitä päivääkään.
Title: Vs: Jämin onnettomuuden tutkintaraportti & kalustovalinnat
Post by: tube-timo on 16.12.2014 18:11:52
  Oppilasvaiheessa pyörii kaikenlaista liidinkauppiasta niin tulee tehtyä kaupat. Sitten sp2 pahvilla saat lentää yksin, termiikkisäässä ja tietenkin sillä intermediate liitimellä. Hullua, että tämä on mahdollista.
On oikein lentää vähän aikaa tutulla koulutusliitimellä kelissä kuin kelissä ja jos tuntuu riittävän hallitulta vaihtaa sitten vaativampaan.
Nyt saattaa sattua `kauhunhetkiä` vaativammalla liitimellä ja pahimmoillaan laji jää siihen, kun ei huvita lentää enää koulutuskamoillakaan.
Title: Vs: Jämin onnettomuuden tutkintaraportti & kalustovalinnat
Post by: Pekka on 26.12.2014 22:09:23
En väittäsi, että ko. onnettumuus johtui perustaltaan kokemattomuudesta ja liitimen tasosta.

10 vuotta sitten SM kisoissa hyvin samankaltaisissa olosuhteissa 2 kisapilottia joutui vastaavaan tilanteeseen hinauksessa. Toinen irrotti (minä ihan kyseisen kanssa samanlaisella liitimellä) heti ja toinen pystyi jatkamaan. Narun irrotus silloin kun siltä tuntuu (joutuu ohjaajasta matkustajaksi) on keskeisin opetus tässä tapauksessa.

Sinänsä raportin ajatusmalli on hyvä yleisesti noudatettavaksi.

Eli jos on eka tehokas liidin niin sillä ei voi lentää kelissä kerran pari vuodessa vaan heti alkuun on hankittava vahva rutiini koulutuskelissä ja talvella tiimaa rinnetuulessa.
Mulle pitkästä kokemuksesta liian helpolla liitimellä ei ollut juuri hyötyä eloilla lennoilla tehokkaalla kalustolla, koska kesyjä liitimiä ohjataan eri tavalla. Sadan tunnin tai 300 lennon jälkeen voi alkaa lentää vähän harvemmin.
Mä olen lentänyt n. 10 lentoa vuodessa ja siksi laskut onnistuu vaihtelevasti vaihtelee.
30-50 alkaa olla sopiva lentojen määrä per vuosi rutiinin ylläpitämiseksi niin pärjää kaikissa olosuhteissa ja laskut onnistuu takatuuleenkin ilman putkien taipumisia.
Title: Vs: Jämin onnettomuuden tutkintaraportti & kalustovalinnat
Post by: Jarmo on 28.12.2014 17:18:51
Tosiaan - pitäisi pyrkiä siihen, että lentää aina sopivan tasoisella liitimellä. Yksikankaisella lentäminen ei valmista kunnolla vaativan liitimen lentämiseen, vaikka sillä lentäisi kuinka kauan, koska niitä tosiaan ohjataan eri tavalla.
Olennaista on siis vaihtaa tarpeeksi pienissä askelissa vaativampaan liitimeen, ja ymmärtää myös vaihtaa helpompaan, jos siipi osoittautuu liian haastavaksi.

Onnettomuuksien syntymiseen tarvitaan yleensä aina useampi tekijä, joka menee kerralla pieleen. Liian vaativalla siivellä lentämällä syö näitä marginaaleja.

Välillä kuulee kysyttävän, että "voinko lentää siivellä X." Se on vaarallinen kysymys, koska liian vaativalla siivellä voi lentää, mutta sillä ei voi lentää turvallisesti.
Usein johtopäätös tästä on, että "lennän vain helpossa kelissä," mutta siitä seuraa joko se, että
-omistaa vaativan siiven ja lentää liian vähän -> edistyy hitaasti tai taantuu, lentäminen ei ole enää kivaa, harrastus loppuu
-lentää kuitenkin vaativassa kelissä -> riskit kasvavat, tapahtuu läheltä-piti-tilanteita tai onnettomuus, harrastus loppuu tai pahempaa