Riippuliito.net

Yleinen keskustelu => Vaaratilanteet => Topic started by: Pekka on 25.10.2013 11:13:13

Title: Kaksoislaukaisunaru mittaritelineen tai pyörän taakse
Post by: Pekka on 25.10.2013 11:13:13
Raportoin tämän nyt vasta kun muistin ja ehdin.

Heti startin jälkeen pidempi alanaru oli kiersi sivuputkeen kiinnitetyn mitaritelineen takaa. Korkeutta vielä alle 5 m.

Teki mieli laukaista naru irti, mutten uskaltanut, kun ajattelin, että narun lenkki voi tarttua ja kiskaista nurkasta pahasti ja liidin lähteä sivuun ja lujaa tonttiin.

Siksi yritin ja onnistuin nyppäämään toisella kädellä narun pois mittarin takaa. Vähän kiemurtelua syntyi yhdellä kädellä ohjaamisesta,  mutta ei muuta ongelmaa. Onnksi ei ollut kovaa keliä ja hinaajakin älysi keventää vetoa.

Mulla aikaa ei tuohon ollut paljoa, koska mun kamoilla yli 50 m korkealle ei ekalla narulla pääse ilman että vauhti kasvaa älyttömästi narun painaessa vauhtia.

Syy sille, miksi naru meni sivuputkesta kiinni olevan varren päässä olevan mittarin taakse, oli todennäköisesti se, että narun kiristyessä ylänaru viskasi alanarun ylös ja sivuun. Muuten tuo ei onnistu. Toki mittari olisi pitänyt olla pystyssä startissa, muttei sille muuten ole ollut ennen juuri tarvetta.

Tuo alanrun mitoitus on asia, johon ei kauheasti ole kiinitetty huomiota. Mutta se on turvalisuustekijä. Suositus taitaa olla 80 - 100 cm eroa pituudessa. Ei se aina ole paras ero, mutta kompromissina on toiminut.

Mun valjas / liidinyhdistelmällä kaksoislaukaisu on lähes tarpeeton. Dollyn kanssa en tarvitse lainkaan.
Max ero voi turvallisesti olla mulla jotain 50 cm luokkaa, ettei naru voi päästä lähelle kolmion nurkkia. Metri on jo vaarallinen.
Koulutuskalustolla voidaan tarvita tuo metri kun on pitkä pilotti ja kytkin leuan alla. Lyhyelle se on jo liikaa.

Aina on kuitenkin se riski, että naru menee esim. pyörien takaa. Näitä on käynyt. Ja naru pääsee helposti jalan taakse. Minullakin on käynyt. Aikaa ei ole paljoa reagoida.
Ja joskus on narua lyhennetty liikaa ja unohdettu kertoa muille siitä. Ja yksi onnettomuustutkintakin löytyy.

Etelän liitäjät on käyttänyt sellaista viritystä, jossa kuminaru vetää löysät pois alanarusta.
Tämä on mielestäni ainoa turvallinen ja aina toimiva menetelmä välttää kaikki takertumisongelmat ja pituusero on aina automaattisesti kaikille sopiva. Tarkistukset unohtuu aina joskus ja kaikenlaista liikehtimistä ja häiriöitä tapahtuu usein ennen starttia.

Ensi kaudella kokeilemme kuminarun sijoittamista pidemmän narun sisään, jolloin se ei kulu hajalle niin nopeasti tai tartu kiinni näreisiin. Toivottavasti tilanne ei kerää kauheasti hiekkaa narun sisään.
Ala- ja ylänaru voisi myös olla eri väriä, niin ne erottuisi paremmin toisistaan.

T. Pekka Vartia
Title: Vs: Kaksoislaukaisunaru mittaritelineen tai pyörän taakse
Post by: kim on 25.10.2013 14:50:18
Näitä juttuja on hyvä kierrättää aina ja ainavaan.

Leukaan on saattunnut todella pahasti juuri samaisesta syystä. En muista / jaksa ko. tapausta kaivaa esille.

Ikävä kyllä mitään helppoa ratkaisua riippuliitimen hinausnarun kytkemiselle ei ole. Suomessa meillä on tuo kahden laukaisun systeemi vakioksi muodostunut.

Muutamat teveyttä edistävät seikat muistettavaksi koskien ko. asiaa :

Katso attä narut tulevat oikeinpäin kytkimeen, eli erota varmasti pidempi alanaruksi (tämän voi tehdä helposti ja nopeasti tai ompelukerhon menetelmällä mikäli liidin nostetaan hinauslinjalle ennenkuin naru on täysin palautettu. Mieti/valitse itse !).

Katso ettei irtoa kytkimestä kun nostat liitimen lähtöä varten ylös ja ettei myöskään ole takertunut kolmion nurkkiin. Sitten vasta "Valmis aja !" .

Myös hyvä tietää / seurata :

Seuraa etteivät lenkit ole liian haperoksi kuluneet. Jos ovat ja narujen pituus riittää uusien lenkkien sitomiseen, tee MOLEMMAT lenkit. Pidä pituuserotus lähellä optimi 90cm. Yleensä mitataan naru jalan alle varmistettuna ja riippuen henkilökohtiasesta geometriasta 90 cm täyttyy eri yksilöillä joko munien, lonkan, navan tahi leuan kohdalla :)  .

Seuraa että pituuserotus vaikuttaa järkevältä. Varjoliitäjät ovat saattaneet uusia vain yhden lenkin.
Jos ylänarun lenkki pettää startissa, tai alanaru liian lyhyenä vetää speedbarin alta pakottuu liidin suurelle kohtauskulmalle ...Lock out ? (ts. keulii ja kaatuu sivulle.)

Älä sijoita speedbarin tai komion nurkkiin mitään sellaista mihin alanaru voi saada otteen.

Kysykää jos olin epäselvä (...mitään ikinä ottanu) ja täydentäkää jos tulee muuta mieleen.

Syksysin terveisin Kim.