Eiköhän yritetä lentää molempina päivinä ja ajetaan vihdoin hinauskela sisään.
Kotikentällä on turhan tuulista ja jäätilanne epävärma.
Nummela tai Loppi siksi luultavimmat lentopaikat.
Nummelaan voisi osua rinnetuulikin.
Sunnuntaina joutuu kovan tuulen takia ehkä ajamaan kauemmas.
Toisaalta Vääksyssä olisi tyrkyllä kunnon rinnetuulikeli.
Ehkä tuo lauantain sade menee ohi iltapäivän aikana niin ehdittäisiin ainakin kouluttamaan.
Sunnuntain tuuliennuste on tällä hetkellä vähän liikaa ainakin koulutukseen.
Näyttäisi siltä, että Lauantaina iltapäivällä sade väistyy, eli näillä näkymin Nummela ja tallilta lähtö klo 11.
Ilmoitelkaa mitä kamoja tarviitte.
Ainakin iltapäivän osalta messissä. Epäselvää mihin aikaan pääsee lähtemään, se selviää huomenna.
Sade välillä ohi, mutta lisää tulossa lännestä.
Siirretään starttia nyt tunti 12 ettei liitimet kastu ja kuraannu pahasti.
Nyt on onneksi pidempään valoisaa.
Ei voikaan tänään. Tuli yllättäviä muita juttuja.
Lähdetään kohta hinaamaan matalia. Tai ainakin tarkistamaan olosuhteet.
Kela jää talliin, joten ei tehdä korkeita hinauksia.
Tai sitten ei.
Reipas loppusade kasteli pinnan.
Onneksi Marko kävi tarkistamassa, niin ei tarvinnut kuskata koko kalustoa.